Sietämätön jännitys vaihtui ilonjuhliin

14.4.2018



Pallo-Iirojen pelit Länsi-Suomen Kolmosessa ovat olleet suurta jännitystä. Tänään voitto käännettiin pelin viimeisellä hetkellä kun Juuso Aalto kaadettiin boksissa ja Jussi Aalto paukutti pallon pilkulta maaliin. Raumalaisten huuto raikui Porin urheilukeskuksessa vielä tovin pelin jälkeenkin.

Ensimmäinen puoliaika mentiin pitkälti Pallo-Iirojen kontrollissa. Iirot piti palloa ja prässäsi vahvasti ToVe:n pelinrakentelua. Avausmaali oli lähellä jo reilun kymmenen minuutin jälkeen kun tänään jo huomattavasti raikkaammalla jalalla ollut Emenike keskitti jälleen napakasti ja pallo oli leijailla suoraan maaliin. Ylärima pelasti tällä kertaa ToVe:n maalilla hyvin pelanneen Janne Järnstedtin.

Pallo-Iirot sai jatkuvasti painettua pelin ToVe:n alueelle, mutta viimeisen kolmanneksen ratkaisut olivat heikkoja. Syötöt karkailivat, pallon kanssa hermoiltiin turhaan ja tilanteet kuivuivat kokoon. Tästä myös kunniaa ToVe:n puolustukselle, joka ei juurikaan aikaa jättänyt vastustajille.

Toejokilaiset kyttäsivät nopeita kääntöjä Pallo-Iirojen linjan taakse, mutta nämä Iirojen puolustus hoiti kiitettävästi.

Lähelle pääsi myös Mikael Lahtivuori, jonka kapteeni Eetu Kaipio vapautti laidassa. Lahtivuorelta hyvä leikkaus keskelle ja veto leijui yli maalivahdin. Iirojen epäonneksi pallo päätyi maalin katolle. Kaipio loukkasi myös jalkaansa ja otettiin vaihtoon puoliajalla.

 

Toinen puoliaika tasaisempi

Pallo-Iirot jatkoi siitä mihin ensimmäisellä puoliajalla jäi. Iirot käänsi peliä ToVe:n alueelle ja lopulta tarvittava tila aukesi. Tänään koko ajan pelin edetessä parantanut Juuso Aalto sai pallon Joonas Manzolta ja ToVe:n puolustus ei ehtinyt väliin. Aallon upea kuti lähti 25 metristä ja painui maaliin ylänurkkaan.

ToVe heräsi maalista ja alkoi lisäämään tempoa otteluun. Iirot näytti jo selviytyvän vastaiskusta, mutta hienon rakentelun päätteeksi Niko Vainionpää sai pallon boksiin ja jatkoi pelivälineen ohi Henri Saarisen.

Maalin jälkeen kumpikin joukkue haki vimmatusti voittomaalia, tällä kertaa paremmat paikat siunaantui Iiroille. Juuso Aalto vapautti Emeniken boksissa, jonka vihainen veto osui jälleen ylärimaan. Myös ToVe:lla oli paikkansa kun Aleksi Toivonen pelasti pallon maaliviivalta ja ottelun lopussa Henri Saarinen otti läpiajosta upean torjunnan mahdollistaen Iiroille voiton. Ottelun lopussa kentälle tullut Jussi Aalto pääsi myös kertaalleen tykittämään boksista.

ToVe painoi peliä raumalaisten alueelle lisäajalla. Pallo-Iirot sai katkottua ja nopeasti pallo pelattiin Juuso Aallolle. Nopea ja taitava Aalto leikkasi boksiin ja mies kaadettiin. Jussi Aalto asettautui vetämään pilkkua ja vaikka Järnstedt oli hyvin mukana, niin veto painui alanurkkaan.

Ottelu päättyi siihen ja näin alkoivat villit raumalaisjuhlat.

- Sanotaan näin, että ei paljoa parempaa tapaa ole voittaa peliä kuin maalin jälkeen tulee loppuvihellys, päävalmentaja Akusti Salonen iloitsi ottelun jälkeen.

- Ensimmäisellä puoliajalla prässimme ei aivan toiminut. Lisäksi meille tuli paljoa harhasyöttöjä ja pelimme oli huolimatonta. Puoliajalla teimme muutoksia ja pelaajat itse halusivat prässätä ylempää. Se alkoi toimimaan ja pallollinen pelimme parantui huomattavasti.

- Joukkue luotti ja uskalsi pelata loppuun asti. Luotimme omaan pelitapaan vihellykseen asti ja se palkittiin. Oli meillä toki paikkoja enemmän kuin vastustajalla ratkoa tämä ottelu jo aikaisemmin, Salonen päätti.

Pelit jatkuvat ensi perjantaina kotiottelulla FC Inter2 vastaan. Maalikoostetta tulossa vielä illan aikana.

Ottelun tilastot.