Pallo-Iiroille harjoituskauden parhaalla esityksellä tasapeli ruotsalaisen FC Guten kanssa

10.3.2018



Pallo-Iirojen taktiikkana oli lähteä otteluun mahdollisimman kovalla prässillä. Taktiikka tuotti tulosta sillä ruotsalaisten peli oli täysin sekaisin ensimmäiset puoli tuntia ja Iirot sai kahden maalin lisäksi riistoista luotua maalipaikkoja.

Tuomari Samuli Stenmanin viheltäessä pilliin kotijoukkueen tahtotila oli selkeä. Jokaiseen palloon ja tilanteeseen mentiin niin kovaa ja täysillä kuin vain jalat kantoivat. Kuitenkin välillä ottaen hieman rauhallisemmin.

Kova prässi tuotti heti tulosta myös maalin muodossa kun keltapaidat iskivät ahnaasti kiinni FC Guten pelinrakenteluun ja pallo päätyi Aake Rapalalle boksin taakse. Rapala tinttasi välittömästi vasurillaan pallon kohti Guten maalia ja tolpasta kimmonneen pallon harjoituskauden paras maalintekijä Pallo-Iiroista eli Mikael Lahtivuori kävi laittamassa tyhjiin.

FC Gute ei päässyt käytännössä ensimmäisen puolituntisen aikana kertaakaan kontrolloituun hyökkäykseen. Pallo-Iirot taas loi paikkoja ja kontrolloi täysin peliä. Toinen maali syntyi jo 14 minuutin kohdalla kun boksia kohti nousun tehnyttä Roope Virtasta rikottiin.Tämäkin tilanne lähti hyvän prässipelin ja riiston jälkitilanteesta.

Kokenut Jussi Aalto astui pallon taakse ja jo vaihtopenkillä tiedettiin mihin "Geru" pallon laittaa. Ja sinne Aalto pallon varmasti toimitti.

Vastustajan pelisuunnitelmana oli lyödä jatkuvasti pitkää palloa kahdelle kärjelleen, mutta nämä pallot Pallo-Iirojen linja hoiti pääsääntöisesti varmuudella.

Pallo-Iiroilla oli vielä loistava paikka lisätä johtoa aivan puoliajan lopussa kun tänäänkin vahvasti pelannut Mikael Lahtivuori ohitti kaksi pelaajaa boksissa ja antoi syötön Joonas Manzolle maalille. Tähän Gute-vahti pääsi kuitenkin heittäytymään eteen.

Ensimmäisen puoliajan lopussa Jussi Aalto linkutti vaihtoon jalan hieman vääntyessä, mutta venähdystä pahempaa ei onneksi koitunut. Samalla Miika Pertola otti Aallon paikan. Puoliajalla taas Eetu Kaipio tuli Nico Rinteen tilalle.

 

"Yllätettiin heidät housut kintuissa"

Toisen puoliajan alussa kotijoukkueella oli loistava paikka mennä 3-0 johtoon kun Aake Rapala vapautti nopealla syötöllä Mikael Lahtivuoren nokikkain Guten maalivahdin kanssa. Harmittavasti sijoitus sujahti ohi takanurkan.

Tilanteen jälkeen jo ensimmäisen puoliajan loppupuolella paremmin peliin kiinni päässyt ruotsalaisjoukkue alkoi hallitsemaan tapahtumia. Kotijoukkueen liike väheni selvästi ja tilan sekä ajan puuttuessa pelaajat hakivat liian vaikeita ratkaisuja.

FC Gute alkoi saamaan painetta Iirojen puoliskolle ja kavennus maali syntyi jo reilun 5 minuutin pelaamisen jälkeen. Maali olikin kaunista katsottavaa. Kulman jälkitilanteesta pallo ajautui boksin reunalle, josta ruotsalaispelaaja veti suoraan volleysta pallon aivan maalin takanurkkaan. Maalivahti Henri Saariselle ei jäänyt mahdollisuutta palloa torjua.

Maali ei kuitenkaan Iiroja masentanut ja kotjoukkue sai rivejään hyvin kasaan. Jatkuvat syöttövirheet ja liikkeen puute kuitenkin pakotti peliä koko ajan enemmän takaisin Iirojen alueelle. Pitkä painostusjakso johti lopulta tasoitukseen kun 69 minuutilla Guten hyökkääjä sai vapaasti purjehtia puolustuksen keskeltä maalintekoon.

Heikko jakso meinasi kostautua lisää, mutta Henri Saarinen torjui rangaistuspotkun, joka oli seurausta puolustuksen ja maalivahdin huonosta kommunikoinnista.

Loppua kohden vuorostaan FC Guten puhti alkoi hiipumaan ja Pallo-Iirot haki raivokkaammin voittomaalia. Lähimpänä oli Eetu Setänen kulman jälkitilanteesta kun pallo jäi vaarallisesti pyörimään ruotsalaisten maalin eteen. Tilanteessa oli rikekin Setästä kohtaan, mutta pilkulle palloa ei viety.

Ottelun loppupuolella Iirot vaihtoi vielä Jere Niirasen, Juuso Snickerin ja Eetu Snickerin sisään.

Lopulta peli päättyi 2-2 lukemiin ja Pallo-Iiroille selkeä tasonnosto aikaisemmista harjoitusotteluista. Pelissä oli paljon hyvää.

- Ensimmäiseen puoliaikaan voimme olla erittäin tyytyväisiä. Tulokseen emme, päävalmentaja Akusti Salonen puhui pelin jälkeen. Tuhosimme vastustajamme pelisuunnitelman täysin. Toinen puoliaika oli vaikeampia loppua lukuunottamatta, mutta varsin hyvä esitys meiltä.

- Ensimmäisestä puoliajasta voimme olla ylpeitä, se oli parhaimpia Iirot-aikanani. Yllätimme heidät housut kintuissa, juuri uudelleen kapteeniksi valittu Eetu Kaipio kiitteli pelin jälkeen joukkuekavereitaan.

Pallo-Iirot jatkaa harjoitusotteluitaan Äijänsuolla ensi viikon lauantaina kun vastustajaksi saapuu FC Inter2 Turusta.