Viimekauden kilpakumppani KaaPo seuraava vastustaja

10.2.2018


Pallo-Iirot suuntaa sunnuntaina Kaarinaan, jossa joukkue kohtaa klo 13.15 alkaen Kaarinan Pojat. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kolmesti, jolloin kumpikin voitti kertaalleen ja kerran pisteet tasattiin. Kauden päätteeksi KaaPo juhli sarjanousua. Joukkueet kohtaavat vielä uudelleen maaliskuun lopussa Raumalla.

Kakkoseen noussut KaaPo on tehnyt talvikaudella runsaasti pelaajasopimuksia ja joukkue onkin ilmeisen valmis kauteen. Joukkueessa jatkavat muun muassa viime kaudella tuhoisaa jälkeä tehneet Juho Salminen ja Pallo-Iirot kasvatti Niklas Kuusio. Kaksikkoa täydentänyt Joona Järvistö taas nousi hienosti Veikkausliigassa pelaavan FC Interin miehistöön.

Uusina miehinä joukkueeseen ovat liittyneet SalPa:ssa Kakkosta pelannut Joonas Madetoja, FC Interin A-junioreista mukaa tuleva Mikke Louhela sekä koko uransa Pallo-Iirojen riveissä pelannut Mikko Valtanen.

Pallo-Iirot taas vahvisti joukkuettaan kahdella hyökkäspään vahvistuksella kun MaPS:sta Raumalle loikkasi Joonas Manzo ja ÅIFK:sta Mikael Lahtivuori. Iirot hakee mahdollisesti vielä yhtä hyökkäyspään pelaajaa sekä katsastaa harjoitusringissä mukana olevat tryout-miehet.

KaaPo:lle harjoitusottelu Pallo-Iiroja vastaan on kolmas. Kaarinalaiset ovat pelanneet FC Interia vastaan sekä Kakkosessa pelaavaa SalPa:a vastaan. Ensimmäiselle KaaPo hävisi, mutta viime kauden Kakkosen kärkijoukkueisiin kuuluvan SalPa:n päänahan keltapaidat pystyivät ottamaan 1-0 lukemin.

Pallo-Iirot taas lähtee neljänteen harjoitusotteluunsa. Saldona on kaksi tappiota, yksi voitto ja tasapeli. Vastus tulee varmasti olemaan yhtä kova mitä kaksi viikkoa sitten FC Jazz:ia vastaan.

- KaaPo on hyvä ja yhtenäinen joukkue. He hyökkäävät vahvasti laidoilta ja puolustavat aggressiivisesti. Liikkuva joukkue on vastassa. Heillä on paljon hyviä yksilöitä, jotka tekevät yhdessä töitä. Eivät he väärin perustein viime kaudella sarjaa voittaneet. Ja joukkue on vielä vahvistunut entisestään, päävalmentaja Akusti Salonen pohtii.

Pallo-Iirojen viime viikonlopun harjoitusottelu HJS:aa peruttiin kentän huonon kunnon vuoksi. Kaksi viikkoa sitten Pallo-Iirot kohtasi Porissa FC Jazzin. Silloin ottelu oli keltapaitojen näkökulmasta kaksijakoinen. Ensimmäinen puolisko oli sekava, mutta toisella puoliajalla raumalaiset pelasivat kelpoa jalkapalloa.

Akusti Salonen on pohtinut mitä FC Jazz-ottelusta lähdetään parantamaan.

- Puolustamisen tiiviyteen ja yhtenäisyyteen kiinnitetään huomiota huomenna. Samoin pallollisessa vaiheessa malttia ja oikeanlaista yksinkertaisuutta. Kun omalla puoliskolla tunnistetaan tilanteet, jolloin pelata niin sanotusti nöyrästi niin olemme vahvoilla. Pystyimme FC Jazziakin vastaan ajoittain pelaamaan todella hyvin heidän prässinsä auki.

 

Kokoonpano 11.2. KaaPo-Pallo-Iirot otteluun

3 Eetu Setänen

5 Aleksi Pihlainen

6 Nico Rinne

10 Jussi Aalto

11 Miika Pertola

12 Henri Saarinen

15 Mikael Lahtivuori

17 Joonas Manzo

18 Aake Rapala

20 Aleksi Toivonen

21 Roope Virtanen

22 Topias Silvennoinen

23 Panu Erama

 

Mukana myös testipelaajat Matias Lämsä, Jere Niiranen sekä A-junioreista Miska Palonen ja Santeri Matomäki. Edustusjoukkueesta on useampi A-juniori-ikäinen pelaamassa seuran A-junioreille tärkeässä SM-karsinta ottelussa.

Poissa ovat myös Eetu Kaipio, Juho Nurmi ja Valtteri Veijanen.

Ottelusta suppeampi tulosseuranta täältä.