Joonas Manzo ja Mikael Lahtivuori Pallo-Iiroihin!

30.1.2018



25-vuotias Manzo on raumalaisille tuttu pelaaja Maskun Palloseurasta, jossa hyökkäyspään pelaaja pelasi useamman kauden. Viime kaudella Manzo osui maalipuiden väliin kuusi kertaa. 22-vuotias laituri Lahtivuori taas pelasi viime kaudella ÅIFK:ssa, jossa teki 9 maalia. Molempien sopimukset ovat yksivuotisia.

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen rakennus ensi kaudella alkaa olemaan loppusuoralla. Joukkueen viimeisimmät palaset ovat päävalmentaja Akusti Saloselle tuttu Mikael Lahtivuori ja MaPS:sta Raumalle siirtyvä Joonas Manzo. Molemmat pystyvät pelaamaan eri hyökkäyspään pelipaikoilla.

Molemmat pelaajat ovat olleet myös mukana harjoituskaudella Pallo-Iirojen ringissä. Lahtivuori on ollut tehokkain maalintekijä, sillä mies on tehnyt kolmessa pelaamassaan ottelussa kolme maalia.

Sinikeltaisten pukukoppiin positiivisella ryminällä sisääntullut Manzo:lle oli selkeää miksi siirtyä pitkäaikaisen kilpakumppanin riveihin. Nuoresta iästä huolimatta Joonas Manzolla on rutkasti kokemusta Kakkosesta.

- Pallo-Iirot on Satakunnan suurin jalkapalloseura ja sieltä otettiin minuun yhteyttä. Hetken mietittyäni ajattelin, että olisi mahtavaa pelata Äijänsuolla, jossa on aina paljon yleisöä ja tunnelmaa, Manzo fiilistelee.

- Niissä harjoituksissa kun olen ollut mukana, niin mut on otettu todella hyvin, jopa yllättävän hyvin vastaan. Sillä on merkitystä. Muun muassa Eetu Setäsen kanssa ollaan tossa vuosikausia väännetty vastakkain ja ajattelin, että kyllä sieltä pientä piikkiä tulee tähän suuntaan. Tosi hyvin on kuitenkin otettu mukaan ja olen heti päässyt joukkueeseen mukaan. Paljon olen Setäsen, Jussi Aallon ja Eetu Kaipion kanssa heti turistu eli hyvältä tuntuu.

- Tein muuten viime kaudella yhden maalini vaparista. Siitä pientä porkkanaa Gerulle (Jussi Aalto), että jos ei uppoa niin voin alkaa vetämään niitä, Joonas nauraa.

Minkälaisen pelaajan Pallo-Iirot saa Joonas Manzosta?

- Ahkeran ja maalinälkäisen pelaajan. Petyin maalimäärääni viime kaudella, joten nälkää löytyy. Vastustajalle pyrin olemaan hankala pelaaja. Saatan tulistuakin, mutta sitä ei varmaan kannata laittaa juttuun, Manzo naurahtaa.

Päävalmentaja Akusti Salosen olo on helpottunut.

- Olen erittäin tyytyväinen tällä hetkellä ja oloni on helpottunut. Manzo on hyvä target-pelaaja ja osaa tehdä maaleja. Kaiken lisäksi molemmat pelaajat ovat loistavia persoonia koppiin.

 

Lahtivuori tuo laidalle nopeutta

Mikael Lahtivuori pelasi viime kaudella vahvasti ja ÅIFK:ssa teki peräti 9 maalia ennen loukkaantumistaan. Tulos on hyvä ottaen huomioon turkulaisten vaikean kauden. Pallo-Iirot ei ollut ainoa joukkue Lahtivuoren perässä, joten keltapaidoissa ollaan tyytyväisiä siihen, että Lahtivuori valitsi Pallo-Iirot.

- Lahtivuori taas tuo nopeutta laidalle ja myös hän osaa laittaa palloa maaliin kuten viime kaudella ja nyt harjoituskaudella ollaan nähty, Akusti Salonen kuvailee.

Joukkue alkaa olemaan valmis

Viime kauden joukkueesta Juho Patola ja Jouni Tukiainen eivät pelaa Pallo-Iiroissa ensi kaudella. Mikko Valtanen siirtyi KaaPo:on ja maalivahti Iiro Koski ei myöskään tule jatkamaan pelaamista Pallo-Iiroissa. Stanley Ukwuoma ei myöskään ole ollut Pallo-Iirojen mukana harjoituskaudella.

Tampereelle muuttaneen puolustaja Severi Kankkusen kanssa keskustelut ovat kesken, mutta pelaaminen kesällä Pallo-Iiroissa ei ole poissuljettua. Testipelaajina ovat olleet FC Kultsussa Kakkosta pelannut Jere Niiranen ja Paimiossa Kakkosta pelannut laituri Matias Lämsä. Heidän kanssaan tilannetta katsotaan harjoituskauden edetessä.

Saattaa olla, että Pallo-Iirot hakee vielä hyökkäyspäähän vahvistusta.

- Voimme näilläkin miehillä lähteä kauteen, mutta katsomme vielä tilannetta yhden hyökkäyspään vahvistuksen sekä testimiesten osalta. Se voi konkretisoitua nopeasti tai mennä myöhempään keväälle. Tarkkailemme tilannetta, kilpailupäällikkö Juho Suoramaa kertoo.

- On myös hyvä huomioida, että edustusjoukkueessa on useita A-juniori-ikäisiä sopimuspelaajia. A-juniorit pelaavat nyt SM-karsintaa, joten tarvitsemme senkin vuoksi laatua ja leveyttä joukkueeseen.

Pallo-Iiroilla on nyt koossa 23 sopimuspelaajaa.

Pallo-Iirot matkustaa seuraavaksi Hämeenlinnaan HJS:n vieraaksi ensi lauantaina.