Akusti Salonen on uusi Pallo-Iirojen päävalmentaja

23.10.2017

Akusti Salonen
Akusti Salonen
Sami Vahanto
Sami Vahanto
Juuso Kuupakko
Juuso Kuupakko
Panu Erama, Aleksi Pihlainen, Miika Pertola ja Aake Rapala
Panu Erama, Aleksi Pihlainen, Miika Pertola ja Aake Rapala
Sopimustilanne 23.10.2017
Sopimustilanne 23.10.2017

Salonen tulee Raumalle 1+1 mallisella sopimuksella. Valmennustiimissä jatkaa Sami Vahanto ja Juuso Kuupakko huoltajana & urheiluhierojana. Lisäksi Pallo-Iirot on tehnyt viisi jatkosopimusta pelaajien kanssa. Pallo-Iiroissa jatkavat maalivahti Panu Erama, puolustaja Aleksi Pihlainen, keskikenttäpelaajat Aake Rapala ja Miika Pertola. Maalivahti Matias Ussa tulee seuran A-junioreista edustusjoukkueen sopimuspelaajaksi.

Akusti Salonen on vuonna 1974 syntynyt pitkän linjan valmentaja. Salonen toimi kuluvalla kaudella ÅIFK:n päävalmentajana, mutta sopimus purettiin kesken kauden kun Salonen ei ollut enää ensi kaudella ÅIFK:n käytettävissä.

Salonen suorittaa tällä hetkellä UEFA A - valmentajatutkintoa ja on erikoistunut periodisaatioon. Suomessa hän järjestää World Football Academyn periodisaatioon liittyviä koulutuksia.

Yli 20 vuotta kestäneellä valmentajaurallaan Salonen on valmentanut miehissä ÅIFK:n lisäksi esimerkiksi KaaPo:a ja VG-62:sta. Päätoimisena valmentajana itseään kehittävä Salonen on toiminut FC Interissä eri rooleissa kuten B-junioreiden vastuuvalmentajana sekä talentti- ja akatemiavalmentajana. Lisäksi mieheltä löytyy kokemusta SHA-valmennuspäällikkönä toimimisesta.

Pallo-Iiroissa kaksi kautta päävalmentajana toimineen Kimmo Hörkön ilmoittaessa ettei ole enää käytettävissä käynnistyi Pallo-Iiroissa hyvissä ajoin jo alkukaudesta etsinnät päävalmentajan löytämiseksi. Akusti Salonen oli alusta asti Pallo-Iirojen kärkiehdokkaita. Seura onkin tyytyväinen, että sai haluamansa.

- Käynnistimme hyvissä ajoin kartoituksen tulevasta valmentajasta. Kilpailujaosto sai apua seuran junioripäällikkö Pasi Lehtosen ja Kimmo Hörköltä sekä ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Päävalmentajalistoille nousi aluksi useita kymmeniä nimiä, kilpailupäällikkö Juho Suoramaa muistelee.

- Kartoitimme ja hankimme tietoa valmentajista ja lopulta sinne jäi muutama nimi, joiden kanssa myös keskustelimme. Salosen kohdalla ajatukset jalkapallosta ja seuran linjasta kävi heti yksiin. Tapasimme useampaan otteeseen, mutta valinta oli aikaisessa vaiheessa jo selvä.

Myös Salonen halusi tarkasti selvittää mihin on tulossa.

- Pallo-Iiroista oltiin yhteydessä ja sen pohjalta kävin tutustumassa sekä keskustelemassa mitä heillä oli tarjolla. Nuo keskustelut ja tutustuminen seuraan vakuuttivat minut siinä missä seuran historiakin. Tämän pohjalta oli helppo tehdä päätöksiä, Salonen vakuuttaa.

- ÅIFK tuli Raumalle toukokuun puolessa välissä ja silloin jo olimme päättäneet, että Akusti tulee olemaan yksi niistä harvoista, joiden kanssa keskustelemme. Tosin ennen ottelua Akusti itse ei sitä tiennyt eikä ÅIFK:n voitto ollut syynä kutsuun, Suoramaa naurahtaa.

 

Molemmat haluavat ottaa askeleen eteenpäin

Pallo-Iirot näki ulkopuolelta tulevassa päävalmentajassa paljon mahdollisuuksia ja toisaalta Salonen seurassa mahdollisuuden edetä eteenpäin urallaan.

- Odotan askelta eteenpäin molemmin puolin. Haluan kehittyä valmentajana ja saada olla osana kehittämässä seuraa seuraavalle askeleelle, johon on hienot valmistelut jo aloitettu, Akusti linjaa odotuksiaan.

Akusti Salosessa seura vaikuttui monesta asiasta. Välimatka Naantalin ja Rauman välillä ei noussut missään vaiheessa ongelmaksi.

- Ensinnäkin Akustilla on erittäin hyvät vuorovaikutustaidot ja sitä kautta hän on helpostilähestyttävä valmentaja. Hänen kanssaan saattoi huomata keskustelleensa tuntikaupalla asiasta ja vähän vierestä. Mies oli erittäin kiinnostunut yksityiskohdista miten Raumalla harjoitellaan, minkälaiset olosuhteet ja minkälaisia pelaajia meillä on. Se kertoi meille, että Akusti tietää mitä haluaa.

- Toisaalta sitten Akusti on myös jatkuvasti opiskellut peliä mikä kertoo intohimosta valmentamiseen. Meille eikä Akustille välimatka ollut ongelma ja itseasiassa Rauman ulkopuolelta tuleva valmentaja tehnee vain hyvää. Samalla oli erittäin tervetullut uutinen, että valmentaja Sami Vahanto jatkaa myös edutusjoukkueessa. Vahanto tunteet pelaajat ja hänen ajatuksensa miten futista olisi hyvä pelata olivat hyvin samansuuntaiset Akustin kanssa, Suoramaa lisää.

Minkälaisen valmentajan Pallo-Iirot Akusti Salosesta saa?

- Oppimishaluisen, uteliaan ja työtä pelkäämättömän valmentajan, Salonen päättää.

Sami Vahannon lisäksi huoltaja sekä urheiluhieroja Juuso Kuupakko jatkaa myös Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen palveluksessa. Molempien sopimus on 1-vuotinen. Kuupakon rooli pelaajien hoitopolun koordinoimisesta tulee kasvamaan.

- Kuupakon saaminen meidän joukkueeseen viime kaudella oli erittäin hyvä lisä. Tuo ammattimaisuutta ja huoltajan töiden lisäksi hän on kehonhuollon ammattilainen. Kuupakko tukee strategiaamme, että pelaajat voisivat Pallo-Iiroissa mahdollisimman pitkälle keskittyä vain pelaamiseen. Lisäksi persoonana hän on erittäin pidetty. Tärkeä jatkosopimus.

 

Viisi pelaajasopimusta - lisää tiedotettavaa lähiaikoina

Samalla Pallo-Iirot teki myös viisi jatkosopimusta. Tosin Matias Ussan sopimus on ensimmäinen edustusjoukkueen kanssa. Vuonna 1996 syntynyt Ussa avasi viime kauden lopussa kahdessa edustusjoukkueen pelissä.

- Ussa sai armeijan käytyä ja pelasi hyvän kauden seuran A-junioreissa. Tavoitteenamme on, että edustusjoukkueessa on tulevalla kaudella kolme maalivahtia. Ussa lähtee lähtökohtaisesti haastamaan, mutta valmennuksessa miehen asenteella ja raameilla voi seurata vielä paljon hyvää, Suoramaa uskoo.

Pallo-Iirojen tavoitteena on panostaa seuran maalivahtivalmennukseen.

- Olemme todella tyytyväisiä, että Ussan lisäksi ykkösmaalivahtina meillä muutaman kauden toiminut Panu Erama allekirjoitti myös jatkosopimuksen. Panun varaan on hyvä laskea ja valmennuksen kautta Erama kehittyy varmasti vielä. Molemmat maalivahdit ovat vasta nuoria, 1996 syntyneitä.

Pallo-Iiroihin kesken viime kauden liittynyt puolustaja Aleksi Pihlainen vakuutti päästyään pelikuntoon kauden loppupuoliskolla. Vuonna 1991 syntynyt Pihlainen on porilaisen jalkapallokoulun kasvatti ja mies pelasikin edelliskaudella Kakkosta PPT:n riveissä.

- Pihlaisesta voi hyvinkin tulla luottotopparimme. Äärimmäisen rauhallinen ja varma puolustaja, joka tartuttaa rauhallisuuden muihinkin. Pystyy oikea-aikaisella ja hyvällä sijoittumisella myös olemaan siellä missä pitääkin. Kun pääsi parempaan kuntoon loukkaantumisen jäljiltä, niin oli kentällä kyllä vakuuttava.

Keskikentälle Pallo-Iirot kiinnitti kokemusta kun 30-vuotias Miika Pertola ja 23-vuotias Aake Rapala rustasivat myös nimensä jatkopapereihin.

- Molemmat ovat kovia tekemään töitä kentällä ja erittäin monipuolisia. Pertola lienee pelannut kaikilla pelipaikoilla maalivahtia lukuunottamatta ja kokemuksellaan tuo myös tiettyä rauhallisuutta peliin. Pelitapa on santapaperiosastoa, jota me tarvitsemme.

- Rapala pelasi viime kaudella keskikentän keskustan lisäksi myös topparina, joten on meille arvokas pelaaja monipuolisuutensa vuoksi. Lisäksi kun syötöt ja vedot lähtee kummallakin jalalla sekä asenne on kentällä kunnossa, niin Rapala on valmentajalle ideaalipelaaja.

Sopimukset ovat yksivuotisia, lukuunottamatta Aake Rapalan sopimusta, joka kattaa kaksi seuraavaa kautta. Pallo-Iiroilla on tulevaksi kaudeksi nyt kasassa 17 pelaajasopimusta.

Lehdistötilaisuuden voit katsoa kokonaisuudessaan Pallo-Iirojen Faceboo-sivustolta tai Pallo-Iirot TV:sta.