Kauden viimeiseen vierasotteluun Kemiönsaarelle

21.9.2017


Pallo-Iirot matkustaa lauantaina Kemiöön, jossa joukkue kohtaa vielä putoamisviivan tuntumassa taistelevan FC Bodan. Joukkueet kohtasivat kevätkauden viimeisellä kierroksella Raumalla, jolloin Pallo-Iirot oli selvästi parempi lukemin 6-0.

Kevätkaudella joukkueiden kohdatessa Alsecco stadionilla Pallo-Iirot pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan. Kuvaavaa oli, että kentän parhaimmistoa oli FC Bodan maalivahti Eraldi Gjondedaj. Pallo-Iirojen pakka pysyi koko ottelun ajan tiiviinä eikä kotijoukkue jättänyt FC Boda:lle mitään mahdollisuutta voittoon.

Suurta panosta peli ei tarjoa, sillä Pallo-Iirojen kolmas tila sarjassa alkaa olemaan sinettiä vailla. FC Boda on putoamisviivasta vain pisteen edellä, mutta vielä on epäselvää kuinka monta joukkuetta sarjasta tippuu. Tosin joukkue varmasti haluaa pitää huolen siitä, että viiva löytyy viimeisen kierroksen jälkeenkin alapuolelta.

Kotijoukkue on kuuden ottelun voitottomassa putkessa, mutta toki tasannut pisteet putken aikana TuWe:n ja PaiHa:n kanssa. FC Boda on sarjassa tehnyt vain 21 maalia ja päästänyt 41 kappaletta, joten lukemat ovat reilusti pakkasella. Joukkueen paras maalintekijä on Jimmy Röblom kuudella maalillaan. Röblom oli pelikiellossa Pallo-Iiroja vastaan kevätkierroksella.

Lauantain kamppailusta FC Bodalla on pelikiellon vuoksi sivussa Robert Lindqvist.

Pallo-Iirojen otteet syyskaudella ovat olleet pirteitä, joskin nousumahdollisuuksien mentyä joukkue pelasi Toejoella heikon ottelun. Kotikentälle palattua Pallo-Iirot kokosivat rivinsä ja voitti erittäin hyvän ottelun jälkeen täysin ansaitusti sarjakärki FC Ålandin 2-1 (1-1) lukemin. Iirojen suurin sankari ottelussa oli kaksi maalia viimeistellyt kapteeni Eetu Kaipio, joka nosti samalla kauden maalimääränsä kymmeneen. Samaan määrään on kyennyt myös Juho Patola.

 

Pallo-Iiroja rasittaa kaksi pelikieltoa

Iirot lähtee lauantain peliin mukavista lähtökohdista. Ryhmä on ollut terveenä ja joukkue on vetänyt laadukkaita harjoituksia. Lauantain ottelusta Iiroilta puuttuu kuitenkin pelikieltojen vuoksi Miika Pertola ja Jussi Aalto.

Pallo-Iirojen päävalmentaja Kimmo Hörkkö on luottavainen lauantaita ajatellen.

- Kevätkierroksella oli selvä peli. Pelasimme ehjän pelin eikä Bodalle paljoa sanottavaa jäänyt ottelusta. Suhteellisen hyvistä asetelmista päästään peliin, joukkue on terveenä ja harjoituksissa on ollut hyvä tekemisen taso.

Pallo-Iirot TV:n haastattelussa toppari Eetu Setänen. Pallo-Iirot TV:ssa pientä gonahtamisen makua, mutta Eetu Setäsen mukaan joukkue vetää täysillä loppuun atsi. Katso täältä.

Liveseurantaa klo 15 alkaen seuran liveseurantatililtä.