Kaarinassa isojen panosten päivä

10.8.2017 klo 21:00

KaaPo - Pallo-Iirot
KaaPo - Pallo-Iirot

Länsi-Suomen piirin Kolmosen syyskierros on hyvässä vauhdissa. Nousutaistelusta on tulossa kiihkeä ja tällä hetkellä vahvimmin paikassa on kiinni FC Åland. Joukkuettaan runsaasti ennen kautta vahvistaneen kaarinalaisten olisikin voitettava Pallo-Iirot, jotta sarjakärki ei pääse karkaamaan.

KaaPo:n aloitus kauteen oli heikko sillä ensimmäisellä kierroksella joukkue hävisi Turun Weikoille. Varmasti vuosikausiin kovatasoisimman Turun alueen Kolmosen mielenkiintoa lisää se, että joukkueet ovat pelanneet paljon ristiin.

Avauskierros on aina yllätyksellinen ja myös Pallo-Iirot kaatui kotikentällään juuri avauspelissään. Ensimmäisen kierroksen jälkeen KaaPo voitti seitsemän ottelua putkeen, välissä pelaten tasan niin Pallo-Iirojen kuin FC Ålandin kanssa.

FC Boda kuitenkin onnistui yllättämään kevätkierroksen viimeisessä ottelussa KaaPo:n 2-1 lukemin, mutta nyt syyskierroksella kaarinalaisryhmä on ollut totutun tehokas. Voitot on kirjattu TuWe:sta 7-0 ja MaPS:sta 4-1 luvuin. Kotikentällään KaaPo ei ole vielä hävinnyt kertaakaan, joten Pallo-Iiroilla on edessään iso haaste lauantaina.

Pallo-Iirot taas on kärsinyt kotikentällään tappion TPK:n lisäksi ÅIFK:lle ja vieraissa FC Ålandillle, mutta ristiinpelaamisen vuoksi on pysynyt vielä kärkikaksikon takana kohtuullisella iskuetäisyydellä. Pallo-Iirot on FC Ålandia perässä neljä pistettä ja tasapisteissä KaaPo:n kanssa, mutta sarjakakkosella on yksi ottelu vähemmän pelattuna mitä Pallo-Iiroilla ja FC Ålandilla.

Voitto olisi KaaPo:n nousutavoitteiden kannalta tärkeä, mutta toisaalta niin KaaPo kuin Pallo-Iirotkin kohtaavat vielä sarjakärjen. Lisäksi sarja tarjoaa vielä varmasti yllätyksiä syyskierroksella, joten Länsi-Suomen piirin Kolmonen saattaa ratketa vasta viimekierroksilla.

 

Tehokkaat joukkueet vastakkain

Lauantain kamppailussa huomattavaa on, että molemmat joukkueet ovat olleet tehokkaina sarjassa. KaaPo on tehnyt 37 maalia ja Pallo-Iirot kaksi enemmän. KaaPo:sta eniten verkkoa on heiluttanut Joona Järvistö 11:lla maalilla. Järvistö onkin maalipörssin toinen FC Ålandin IFK Mariehamn - lainan Rezgar Amanin pitäessä kärkipaikkaa 13:lla maalilla.

Lisäksi Pallo-Iirot - kasvatti Niklas Kuusio on onnistunut maalinteossa 6 kertaa, alustaen varmasti toisen mokoman. Kun joukkueesta löytyy vielä 5:n maalin miehet Juho Salminen ja Rami Ojanperä, niin hyökkäysvoiman puutteeseen KaaPo ei tule kaatumaan.

Kuitenkin kaarinalaisnipun suurin ase on ollut puolustuspelaaminen. KaaPo on päästänyt sarjassa vähiten maaleja, vasta 6 kappaletta ja joukkueen maalivahti Jesse Peltonen kuuluu sarjan ehdottomaan eliittiin.

Iirojen parhaat maalintekijät ovat Juho Patola 8:lla maalilla, Eetu Kaipio 6:lla maalilla sekä Stanley Ukwuoma 5.lla maalilla. Heitä säestävät vielä Mikko Valtanen, Roope Virtanen ja Jussi Aalto, jotka ovat kaikki toimittaneet pallon 4 kertaa maaliin. Aalto liittyi Pallo-Iiroihin TPK-peliin, jossa syntyi hattutemppu. Maalittoman MaPS-pelin jälkeen Aalto ampui JyTy-ottelussa rangaistuspotkun sisään.

Pallo-Iirojen otteet ovat syyskierroksella olleet voittoisia, mutta pelillisesti raumalaisilla on vielä paljon kehitettävää. Iirot nappasi kolme voittoa syyskierroksen alkuun. Pallo-Iirojen ja KaaPon kohdatessa Raumalla Iirot lähti normaalisti poikkeavalla ryhmitelmällä otteluuun, mutta vaihtoi puoliajalla takaisin tutumpaan formuun. Toinen puoliaika olikin Pallo-Iiroilta silloin vahvempi.

Nähtäväksi jää mitä päävalmentaja Kimmo Hörkkö ja Sami Vahanto juonivat lauantaiksi hankaloittaakseen KaaPo:n nousuhaaveiden toteutumista.

Pallo-Iirot TV:ssa päävalmentaja Kimmo Hörkön ajatuksia lauantain pelistä. Lisäksi haastattelussa pelaaja Topias Silvennoinen. Katso ennakko täältä.

 

Mahdollisesti kaikki pelaajat käytettävissä

Pallo-Iirot pelasi JyTy-ottelun ilman Juho Patolaa ja Stanley Ukwuomaa, mutta lauantaina joukkueella on mitä todennäköisimmin kaikki pelaajat sopimuspelaajat käytössään.

Ottelun kulkua voit seurata Pallo-Iirojen liveseuranta-tilin kautta täältä. Paikalle on tulossa runsaasti raumalaisia, tervetuloa kannustamaan Iirot voittoon!