Oivaan syysvireeseen päässyt JyTy haastamaan Pallo-Iiroja

3.8.2017


Jyrkkälän Tykit saapuu Alsecco stadionille hyvässä vireessä sillä syyskierroksella turkulaisnippu on tosissaan alkanut taistelemaan sarjapaikastaan. Pallo-Iirot taas joutuu lähtemään otteluun hieman siipirikkoisena.

Pallo-Iirot ja JyTy kohtasivat huhtikuun lopulla Yläkentällä Turussa. Raumalaisille varsin eksoottinen vastustaja pani keltapaidat todella ahtaalle ja johtikin ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen. Lopulta Pallo-Iirot teki tarvittavat maalit Topias Silvennoisen, Mikko Valtasen ja Juho Patolan johdolla, mutta aivan viime minuuteilla asti voittoa saatiin jännittää. Ottelu päättyi lopulta 2-3 (1-0) lukemiin.

JyTy-pelissä Pallo-Iirot piti palloa, mutta iski kauan päätään valkopaitojen puolustusmuuriin ennen kuin löysi tarvittavat murtopaikat. Viime kierroksella Pallo-Iirot voitti kotikentällään 578:n katsojan edessä Maskun Palloseuran 2-1 (0-1). MaPS:lla oli useita poissaoloja, mutta pystyi etenkin ensimmäisellä puoliajalla tuottamaan kotijoukkueelle suuria vaikeuksia ylhäältä alkaneella koko joukkueen prässillä.

Pallo-Iirot lähtee otteluun neljän ottelun voittoputkessa maalisuhteella 16-3, mutta pienenkään aliarviointiin ei ole varaa. JyTy on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä tasapisteissä PaiHa:n kanssa, mutta nyt syyskierroksella joukkue on herännyt taistelemaan sarjapaikastaan. Juhannuksen korvilla joukkue voitti juuri paimiolaiset vieraissa 0-3 lukemin ja syyskierroksella JyTy pani MaPS:n tiukoille häviten vasta viime hetken maalilla 2-1. Viime kierroksella taas JyTy tasasi pisteet kotikentällä Toejoen Veikkoja vastaan.

Sarjataulukossa piste-ero on 21 pistettä raumalaisten hyväksi, mutta pelillisesti ero ei ole noin iso. Raumalaiset eivät voi siis millään tavalla lähteä otteluun vajaalla asenteella.

JyTy:n parhaat maalintekijät ovat 4 maalia iskenyt Kalle Korhonen ja EuPa:sta tuttu Joona Forsström 3:lla maalilla. Juuri Forsström vastasi JyTy:n johtomaalista joukkueiden kohdatessa sarjan kolmannella kierroksella.

Pallo-Iirojen paras maalintekijä on Juho Patola 8:lla maalilla. Patolaa säestävät 6 maalia viimeistellyt kapteeni Eetu Kaipio, 5 maalia iskenyt Stanley Ukwuoma sekä 3:n maalin miehet Mikko Valtanen, Roope Virtanen ja kahdessa ottelussa pelannut Jussi Aalto.

Kotijoukkueen harmiksi sekä Juho Patola että Stanley Ukwuoma ovat sivussa lauantain kamppailusta.

 

Vastuuta tarjolla

Juho Patolan ja Stanley Ukwuoman poissaolot antavat muille pelaajille mahdollisuuden nousta ratkaisijoiksi. Ratkaisuvoimaa Pallo-Iiroissa löytyy ja joukkue onkin viimeistellyt sarjassa jo 35 maalia. Nähtäväksi jää millaisen kokoonpanon valmennusjohto lauantaina laittaa jalkaille. Pitkään loukkaantuneena ollut 18-vuotias hyökkääjä Juuso Snicker on hakenut pelituntumaa kakkosjoukkueesta. Myös Jussi Aalto on pelin sisällä siirtynyt kärkipelaajaksi.

Lauantain pelistä sivussa ovat myös Aake Rapala sekä mahdollisesti Miika Pertola. A-junioreilla on perjantaina tärkeä ottelu ja osa juniori-ikäisistä tulee ottelussa pelaamaan. Viime pelin sivussa ollut Konsta Siivonen on taas pelikuntoinen ja mukana.

Tässä vaiheessa kautta jokainen piste on tärkeä. JyTy haluaa kaventaa eroa pois putoajan paikalta, joka on tällä hetkellä kymmenen pistettä. Pallo-Iirot taas haluaa pysyä sarjakärki FC Ålandin kannassa. Kaula kärkeen on tällä hetkellä neljä pistettä.

Pallo-Iirot TV:ssa JyTy-ottelua ennakoi kapteeni Eetu Kaipio, joka kertoo muun muassa mistä lempinimi "Mr. Smooth" tulee. Katso videoennakko täältä.

- - -

Liveseuranta totutusti täältä jos et pääse paikalle. Futis kuitenkin aina parasta paikan päällä. Tervetuloa! Liput 5/3 €.