Väkivahvalla pelillä voitokkaasti tauolle

21.6.2017



Pallo-Iirot jatkoi hyviä otteitaan ja ryöväsi kolme pistettä mukanaan Raumalle. Juho Patola iski hattutempun ja Aake Rapala sekä loistavaan vireeseen päässyt Stanley Ukwuoma pääsivät myös maalin makuun. Pelillisesti Pallo-Iirot oli tänään selkeästi TuWe:a edellä.

Pallo-Iirojen pelisuunnitelmassa oli isolla kirjoitettuna avausmaalin tärkeys. Heti ottelun neljännellä minuutilla suunnitelma toteutui kun Juho Patola pääsi iskemään ensimmäisen illan kolmesta maalistaan. Kotijoukkueen kannalta maalia edelsi puolustuksen karmea virhe kun Patola pääsi puhtaasta hutipotkusta nokikkain maalivahti Jussi Väätäisen kanssa.

Patola kirmasi klassisella naamaharhautuksella Väätäisen ohi ja sijoitti pallon varmasti maaliin.

Kovin kauaa ei seuraavaa maalia jouduttu odottamaan kun miltei identtisestä TuWe-pelaajan virheestä Patola pääsi taas tekemään maalin laittaen pallon käytännössä tyhjiin.

- Hyvä alku otteluun oli meidän kannalta tärkeää. TuWe ei päässyt parkkeeraamaan bussia ja tämä vapautti meidän peliä selvästi, valmentaja Sami Vahanto pohti pelin jälkeen.

TuWe sai maalista hieman ryhtiä peliinsä, mutta pelaamalla turkulaisilla ei ollut asiaa Iirojen maalille. Isokokoinen joukkue oli kuitenkin vaarallinen erikoistilanteissa ja tästä TuWe ainokaisen paikkansa sekä maalinsa saikin. Keskialueen rikkeestä vapaapotku toimitettiin tarkasti vitosen rajalle, josta Leevi-Eemeli Ojanen jatkoi pallon taitavasti päällään takanurkkaan.

Pallo-Iirojen peliin kavennus ei vaikuttanut, vaan keltapaidat lisävät uuden vaihteen peliinsä. Raumalaisten kannalta todella tärkeä lisämaali syntyi oppikoulumaisesti juuri ennen puoliajan vihellystä. Kulman jälkitilanteesta topparina tänään pelannut Aake Rapala nikkasi pallon maaliin mikä varmasti helpotti valmennusjohdon puoliaikapuheita kopissa.

- Se pitää vielä sanoa, että Aake Rapalan maali juuri ennen vihellystä oli henkisesti erittäin tärkeä. Vaikka TuWe ei juurikaan paikoille päässyt, niin futiksessa mitä vaan voi tapahtua, Vahanto lisäsi.

 

Toinen puoliaika yhä vahvemmin Pallo-Iirojen komennossa

Toiselle puoliajalle Pallo-Iirot vaihtoi Roope Virtasen Topias Silvennoisen tilalle. Jo ensimmäisellä puoliajalla kokoajan parempaan pelikuntoon pääsevä Stanley Ukwuoma oli täysin pitelemätön TuWe:n puolustukselle. Niin Antti Loipolle kuin Lauri Vasalle Ukwuoman nopeus ja fysiikka tuotti suuria vaikeuksia.

Pelin lopullisesti ratkaissut viides maali tuli juuri Stanley Ukwuoman toimesta, mutta suurimman työn maalin eteen teki Roope Virtanen. Virtanen ohitti kaksi kertaa Atte Kirkko-Jaakkolan ja toimitti pallon maalin eteen. Lopulta Ukwuoma rouhi pallon verkon perukoille.

Iirot loi lukuisia paikkoja toisella puoliajalla ja etenkin laitojen kautta raumalaiset pääsivät jatkuvasti hyökkäämään vaarallisesti. Tätä Pallo-Iirot käytti tänään surutta hyväkseen.

- Etenkin laitapelaajat onnistuivat tänään loistavasti. Stanley (Ukwuoma) oli kyllä ihan pitelemätön. Vahva esitys häneltä. Toki myös keskikentän keskustassa Konsta Siivonen ja Mikko Valtanen pelasivat hyvin yhteen. Pakko vielä mainita, että Valtteri Veijasen ristipallot löysivät tänään osoitteensa erinomaisella tarkkuudella, Sami Vahanto myhäili.

Ottelun viimeisen maalin viimeisteli Juho Patola, joka hattutempullaan nousi samalla Iirojen maalipörssin ykköseksi ohi tänään sairastelun vuoksi sivussa olleen Eetu Kaipion. Patolalla oli puolesta kentästä yksin läpi tilanne ja ensimmäisen maalin toisinnolla ohitti Väätäisen ja nosti kädet kohti taivasta.

Ottelun lopussa Juho Patola ja Stanley Ukwuoma tulivat vaihtoon. Kentälle siirtyi Jouni Tukiainen ja Oskari Runola, joka oli lähellä maalintekoa. Miika Pertolan paikan kymppipaikalla hieman aikaisemmin otti Aleksi Toivonen.

Pallo-Iirot siirtyy nyt tauolle vain kolme pistettä sarjakärki KaaPo:a perässä. Kiitos kevätkaudesta Pallo-Iirojen kannattajille!

Seuraava ottelu on TPK:ta vastaan torstaina 20.7.2017.