Fyysinen ja tehokas FC Åland selvästi tänään Pallo-Iiroja edellä

10.6.2017

FC Åland - Pallo-Iirot
FC Åland - Pallo-Iirot

Pitkään tasaisissa merkeissä edennyt ottelu ratkesi kotijoukkueen tehokkaaseen hyökkäyspelaamiseen. Fyysisesti pelannut FC Åland toteutti tunnollisesti omaa pelitapaansa ja lopulta kärsivällisyys palkittiin.

Pallo-Iirot pelasi hyvän ensimmäisen puoliskon ja aloitti vahvasti, mutta maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue. Vajaa viisi minuuttia oli pelattu erittäin hyväkuntoisella nurmikentällä kun vahva Åland-kapteeni Johannes Nordström siirsi joukkueensa rangaistuspotkusta johtoon.

FC Åland sai rangaistuspotkun ensimmäisestä hyökkäyksestään kun pallo pelattiin boksiin, jossa Andre Karring kaatui kontaktitilanteessa. Kontakti Aake Rapalan kanssa näytti kevyeltä, mutta rike kuitenkin vihellettiin.

Pallo-Iirot ei takaiskusta masentunut, vaan otti pelin haltuunsa. FC Åland laski prässinsä ja puolusti käytännössä koko joukkueena pallon alapuolella. Vieasjoukkue sai pallokontrollin itselleen, mutta selvästi kotijoukkueen pelaamisesta näkyi miksei FC Ålandin verkkoon ole kotikentällä tehty maaliakaan. Joukkue puolusti tiiviisti eikä Iiroilla ollut huippupaikoille asiaa.

Ottelu oli erittäin fyysinen ja vuorotellen pelaajia paikkailtiin nurmen pinnassa. Tänään kulmasta maalin puskenut Elias Eriksson taklasi erittäin kovaa Konsta Siivosta, jonka vuoksi nuori Siivonen joutui jättämään pelin kesken. Tästä tuomari ei varoittanut FC Åland - pelaajaa, joten pelaajat saivat otteluun signaalin pelata kovaa.

Tämä näkyi monina rikkeinä, mutta suuria ylilyöntejä kentällä ei kuitenkaan nähty. Kotijoukkueella oli fyysisyydessä etu ja tietynlainen kovien sarjojen rutiini näkyi selkeästi pelissä. Veikkausliiga-laina Rezgar Amani oli varsinkin kapteeni Nordströmin kanssa kotijoukkueen ja koko kentän parhaimmistoa.

Pallo-Iirojen paras paikka ensimmäisellä puoliajalla syntyi Juho Patolan läpiajosta, mutta Patolan epäonneksi pallo pomppasi juuri ennen vetoa ja painui maalin yli. Ennen Patolan maalitekopaikkaa Pallo-Iiroilla oli viiden minuutin synkkävaihe, jossa kotijoukkueella oli 2-3 hyvää maalipaikkaa. Tänään Pallo-Iirot pelasti usealta takaiskulta erinomaisesti pelannut maalivahti Panu Erama.

Toiselle puoliajalle lähdettiin koitjoukkueen johtaessa 1-0. Iirot kontrolloi peliä ensimmäisen puoliajan alussa ja lopussa, mutta pelasi pitkälle kotijoukkueen pussiin.

 

FC Äland paketoi pelin

Toiselle puoliajalle Pallo-Iirot ei tehnyt vaihtoja, mutta niin Stanley Ukwuoma, Mikael Nurmi ja Roope Virtanen otettiin sisään vajaan kahden kymmenen pelatun minuutin jälkeen. Konsta Siivosen tilalle ensimmäisellä puoliajalla tuli Mikko Valtanen.

Pallo-Iirojen hyvä loppu ensimäisellä puoliajalla loi uskoa, että pelissä tullaan vielä tasoihin. Pallo-Iirot sai ensimmäisen puoliskon lopulla hyvän paineen FC Ålandin alueelle, mutta Mikko Valtasen hyvää yritystä lähemmäksi ei päästy. Kotjoukkue rokotti viidessä minuutissa kaksi kertaa kun Amani ensin alusti Ted Göstasille vapaan paikan hienosti rakennetun hyökkäyksen jälkeen. Göstas viimeisteli ja viisi minuuttia tästä Amani pamautti bokisn reunasta varmasti itse. Pallo-Iirot ei saanut painetta pois boksistaan ja kolmas maali tuntui varmasti osittain ratkaisevan pelin. Sen verran hyvin kotjoukkue piti Pallo-Iirot pois maalipaikoilta.

Neljännen maalinsa FC Åland viimeisteli kulmasta kun Elias Eriksson unohtui takakulmalle. Eriksson puski pallon varmasti verkon perukoille. Vierailijoiden ainokaisen teki ottelun viime minuuteilla kulman jälkitilanteesta Severi Kankkunen. Pallo jäi pyörimään boksiin ja Kankkunen nikkasi pallon saksipotkulla sisään.

Viimeisillä minuuteilla Pallo-Iirot haki vielä riskilläkin lisäkavennusta, mutta lähempänä osumia oli Åland. Panu Erama nappasi kuitenkin läpiajon ja toisen puolittaisen. FC Åland ansaitsi tänään voittonsa ollen kentällä parempi ja tehokkaampi. Fyysisesti pelannut joukkue toteutti uutterasti pelitapaansa eikä ottanut mitään riskejä omalla alueellaan.

 

"Vastustajan kovuus ratkaisi"

Pallo-Iirojen laitapuolustaja Juho Torkkeli oli puhki ottelun jälkeen. Etenkin toisella puoliajalla FC Åland rakensi monta vastaiskua laitojen kautta.

- Tuntui kuin olisi juossut tänään viivoja, Torkkeli pohti pelin jälkeen.

- Fyysinen ja kova joukkue, joka todella kurinalaisesti toteutti omaa pelitapaansa. Puolustivat erittäin tiiviisti ja kun teimme virheen menettäen pallon, niin tulivat kovaa laitojen kautta.

Molemmilla joukkueilla oli pelin jälkeen useampia klenkkaavia pelaajia, joka kertoo että tilanteisiin mentiin kovaa. Tuomarit antoivat pelata kovaa, mutta linja ei heti löytynyt.

- Kyllä meillä meni aikaa tottua ja selvittää mikä tuomarin linja oli. Kun siihen totuttiin, niin se oli OK. Osansivat hyödyntää kapeaa ja hidasta kenttää meitä paremmin tänään, Torkkeli lisäsi.

Ottelun koosteen voit katsoa Pallo-Iirot TV:sta illan aikana, mukana myös tänään vierasjoukkueen parhaan pelaajan Panu Eraman haastattelu.

Pallo-Iirojen pelit jatkuvat tulevana perjantaina kotiottelulla FC Boda:a vastaan.